Hiekkalaatikko, E-bok

av Eeva-Maria Lisko
device-tablet E-bok

Yksi suuryritys irtisanoo 450 ihmistä, toinen 220 ja seuraavalla viikolla joku taas 300. Kun keskikokoinen konsulttitoimisto irtisanoo viisi, muuttuvat lehdistä luettuna kuolettavan tylsiltä tuntuneet yt-uutiset henkilökohtaisiksi ja Annan hyvältä näyttänyt elämä vedetään kertarytinällä alas vessanpöntöstä. Businesselämän aurinkoiselta huipulta on yllättävän lyhyt matka harmaaseen betonilähiöön. Häpeän ja itseinhon kanssa painiva Anna hakee perusteluita irtisanomiselleen, haluaa ymmärtää miksi näin kävi juuri hänelle. Hän syyttää tapahtuneesta ensin itseään, mutta pikkuhiljaa hänen muistoistaan alkaa keriytyä auki vyyhti, joka osoittaa sormella ihan toiseen suuntaan. Anna haluaa tasata puntit, ei vain itsensä vaan myös muiden aiempina vuosina irtisanottujen takia ja alkaa miettiä suunnitelmaa hiekkalapiollisen takaisin heittämiseksi. Mutta miten kostetaan hiekkalaatikon kuninkaalle, itsevaltaiselle työnantajalle, kun kaikki mitä on, on vain sana sanaa vastaan? Hiekkalaatikko on lempeällä huumorilla höystetty tarina jatkuvan kasvun kiiltokuva-Suomesta ja mielivaltaisen johtamisen uudenlaisesta lelusta, jonka jokapäiväiset irtisanomisuutiset yritysmaailman leikkikenttien kuninkaille tarjoavat.

paper-airplane
Skickas direkt via e-post
device-tablet E-bok
check Fri frakt!
question-mark-circle
Vanliga frågor & svar
Hur läser jag boken? chevron-down
Boken skickas via e-post direkt efter köpet. Mailet innehåller nerladdningslänkar vilket gör att du kan ladda ner och läsa boken från valfri enhet. Boken behövar läsas med en app för e-böcker (e-pub reader). Exempel på detta är Adobe digital editons som kan laddas ner gratis här: https://www.adobe.com/se/solutions/ebook/digital-editions/download.html
När får jag tillgång till boken? chevron-down
Mail innehållandes nerladdningslänkar skickas direkt efter genomfört köp. Om e-postmeddelandet inte syns, kontrollera gärna din skräppost.

Alternativa produkter

Mer information:

Isbn 9789523187221
Förlag Books on Demand
Utgivningsdatum 2 okt. 2017
Typ E-bok
Format Epub med vattenmärkning
Språk Finska
Längd 0